Köydenpunojankatu 5:ssä on alkanut puutalokohteen perusparannus
Pohjolan idyllisellä puutaloalueella sijaitseva TVT:n puutalokohde korjataan vuosien 2022–2023 aikana. Perusparannuksessa uusitaan tekniikan lisäksi keittiöt, kylpyhuoneet ja muut asuintilat nykystandardien mukaiseksi vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen.
Osoitteessa Köydenpunojankatu 5 sijaitseva TVT:n asuntokohde koostuu kuudesta keltaisesta asuintalosta ja viihtyisästä pihapiiristä.
Talot ovat hirsirunkoisia ja alun perin valmistuneet 1920-luvulla. Taloihin on vuosien varrella tehty mm. julkisivu- ja kattoremontteja. Toukokuussa alkaneessa perusparannuksessa remontoidaan myös asuntojen sisätilat.
Talojen aiemmille asukkaille on tarjottu mahdollisuus saada uusi koti TVT:n muista asuntokohteista ja avustettu muutossa.
Perusparannus on välttämätön, sillä kiinteistöjen tekniikka oli käyttöikänsä päässä. Remontissa uusitaan talotekniikan lisäksi mm. asuntojen keittiöt, kylpyhuoneet ja muut asuintilat nykystandardien mukaisiksi.
Osassa asunnoista muokataan myös asuntopohjia asuinviihtyvyyden lisäämiseksi, esimerkiksi asuntojen makuuhuoneet tulevat rauhallisemmalle sisäpihan puolelle ja olohuone keittiöineen kadun puolelle. Remontissa pyritään säilyttämään asuntojen vanhoja elementtejä, esimerkiksi kauniita, vanhoja väliovia. Muutaman asunnon vanhat kakluunit koetetaan myös säästää. Perusparannuksessa tavoitteena on vaalia idyllistä puutaloyhteisön henkeä ja kunnioittaa vanhojen rakennusten arkkitehtuuria.
Perusparannuksen on arvioitu valmistuvan vuoden 2023 aikana. Kohteeseen valmistuu 58 uudistettua vuokrakotia. Pääasiassa kohteeseen tulee pienehköjä kaksioita. Kerromme lisää perusparannuksen etenemisestä korjaustöiden edetessä.