Esteetöntä asumista Mäntymäessä
Kunnallissairaalantielle valmistuneesta kerrostalosta löytyi täydellinen kaksio esteetöntä kotia etsineelle Janne Nummiselle.
– Tämä koti on todellinen lottovoitto! Janne iloitsee uuden kotinsa keittiössä.
Uuden kodin toimiva pohjaratkaisu tekee arjesta toimivaa. Erityistä iloa tuottaa tilava tupakeittiö, jossa ruoanlaitto onnistuu myös istuen. Pienet seikat tuovat helpotusta arkeen. – Täällä pystyn liikkumaan vaivattomasti, kun ei ole kynnyksiä. Isoon vaatehuoneeseen mahtuu tuoli, niin saan puettua vaatteet päälle. Tarvittaessa pääsen pyörätuolilla parvekkeellekin. Pystyn hyvin pärjäämään täällä itsenäisesti, Janne kuvailee.
Asunnon suurista ikkunoista aukeaa kauniit näkymät metsäiselle Harakkakalliolle. Koko asunnon levyinen lasitettu parveke tuo kesällä asuntoon lisäneliöitä.
Asuinalueena Mäntymäki on Jannelle ennestään tuttu. Hän on asunut alueella lähes koko elämänsä. – Olen ollut Luolavuori–Mäntymäki-ihminen 2-vuotiaasta saakka. Kokeilin asumista keskustassakin, mutta se ei ollut mun paikkani. Täällä Mäntymäessä on kaikki lähellä – ystävät, läheiset, palvelut ja luonto, Janne kertoo hymyillen.
Uutta ja vanhaa yhdistellen
Janne kertoo pitävänsä sisustamisesta ja siitä, että koti on järjestyksessä. Kodin sisustuksessa hän on yhdistellyt uutta ja vanhaa. Olohuoneen katseenvangitsijana on vanha arkku, joka on kulkenut suvussa jo pitkään. Jannen serkku entisöi arkun, ja nyt se toimii sohvapöytänä. Arkun kannen päällä on Jannen isoäidin kutoma pellavainen pöytäliina.
Makuuhuoneen seinää koristaa taulu, jolla on myös erityinen tarina. – Taulu on jostakin 1970-luvun loppupuolelta. Äitini osti sen ensimmäiseen omaan huoneeseeni. Värit sopivat tänne täydellisesti, Janne muistelee.
Luotettavaa ja turvallista asumista
Jannelle erityisen tärkeää kodissa on sijainti sekä vuokranantajan luotettavuus ja turvallisuus.
– On huojentavaa tietää, että voin asua täällä niin kauan kuin pystyn. Yksityisellä puolella tilanne voi muuttua yllättäen, mutta täällä tunnen oloni turvalliseksi. Odotan kovasti, että näen koko alueen valmiina.
– Nyt on kyllä kiittämisen paikka, kun järjestyi tämä asunto. Muutos on ollut tervetullut, toteaa Janne kiitollisena.
Kutsu meidät kylään -juttusarjassa tutustutaan asukkaidemme erilaisiin koteihin
Kutsu meidät kylään -juttusarjassa tutustutaan TVT-koteihin ja ainutlaatuisiin asukastarinoihin. Pääsemme kuulemaan asukkaiden kertomuksia oman kodin merkityksestä, asuinalueesta ja asumiskokemuksista. Sarjaa julkaistaan TVT:n verkkosivuilla, Facebookissa sekä Instagramissa.
Haluaisitko sinä kertoa oman ainutlaatuisen asukastarinasi ja esitellä meille kotiasi? Laita meille sähköpostia osoitteeseen: tvtviestinta@tvt.fi ja kerro meille, miksi juuri sinä haluaisit mukaan. Voit myös laittaa meille viestiä Instagramissa. Mukaan valitut saavat kiitoksena 50 euron arvoisen S-ryhmän lahjakortin.