TVT Logo
Halisten Nuntiuksenkujan uusi leikkipuisto.

Halisissa iloittiin uudesta leikkipuistosta

TVT Asunnot uusi kesällä 2024 Nuntiuksenkuja 3:n leikkialueen. Leikkialueen suunnitteluun osallistuivat läheisen päiväkoti Halikolon lapset. Odotetun leikkipuiston avajaisissa riitti riemua niin aikuisilla kuin lapsillakin.

Isännöitsijä Henrik Luoma vieraili alkuvuodesta 2024 Halikolon päiväkodissa kuuntelemassa lasten toiveita uuteen leikkipuistoon. Lapset olivat tehneet perusteellista työtä, ja sen pohjalta oli hyvä lähteä suunnittelemaan leikkipuistoa. – Tämä on ollut mieletön kokemus lasten kanssa. Täällä ollaan vierailtu työmaallakin katsomassa töiden etenemistä. Puiston rakentajat ottivat lapset myös huomioon, ja pääsimme vierailemaan kaivinkoneen kyydissä, päiväkodin aikuiset iloitsevat.

Halisten Nuntiuksenkujan uusi leikkipuisto.

Naurua ja riemunkiljahduksia

Naurua ja riemunkiljahduksia riitti, kun lapset juoksivat kokeilemaan uuden leikkipuiston laitteita. Pienimpien lasten suosikkeja olivat trampoliini, kirahvi ja liukumäki. Isommat lapset viihtyivät keinuissa ja kuppikarusellissa. – Me ollaan suunniteltu tää leikkipuisto, eräs lapsista huutaa kovaan ääneen.

Leikkipuiston vetonaulana on korkea kirahvin muotoinen kiipeilyteline. Se oli kaiken ikäisten lasten suosikki. Lapset pääsivät osallistumaan kirahvin nimen keksimiseen, ja se nimettiin Girffiksi.

Leikkialueen suunnittelussa on huomioitu eri-ikäiset ja -tasoiset leikkijät. Laitteet on sijoitettu alueelle niin, että ne muodostavat yhtenäisen ja monipuolisen leikkiradan. Puiston laidalla on toiminnallinen pyörä, jota pyöräyttämällä voidaan arpoa, mihin laitteeseen mennään leikkimään.

Lapsi tekee hiekkakakkua.

Kohtaamispaikka perheille

Projektin urakoitsijana toimi Leikkiset Oy. TVT Asunnoilta mukana olivat rakennuttajavalvoja Matti Isotalo ja isännöitsijä Henrik Luoma. Molemmat ovat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen ja sujuvaan yhteistyöhön päiväkodin kanssa. – Alueella asuu runsaasti lapsiperheitä, ja uudella leikkialueella haluamme tarjota monipuolisia aktiviteetteja kaikenikäisille lapsille. Viihtyisä leikkialue edistää myös asukkaiden yhteisöllisyyttä ja luo kohtaamispaikan perheille, Isotalo toteaa.

Artikkeli on julkaistu Kotimme-lehdessä 2/2024.

Lapsi kiipeilee telineessä.