TVT Logo
Valkoinen keittiö.

Keittiön kodinkoneet on helppo pitää kunnossa

Kun kodinkoneita käyttää käyttöohjeiden mukaan, ne toimivat paremmin ja asukas välttyy ikäviltä yllätyksiltä.

Mikko Leppiaho Huolto Vuorio Oy:sta muistuttaa, että pakastin pitää sulattaa vähintään kerran vuodessa. – Jos laitteeseen kertyy paljon jäätä, sen sisäovia ja laatikostoja ei saa välttämättä enää auki tai ne rikkoutuvat avatessa. Laite myös käy jatkuvasti. Se kuluttaa paljon sähköä eikä toimi niin pitkään.

Sulattaminen tehdään ottamalla töpseli pois seinästä ja jättämällä pakastimen ovi auki. Jään poistamiseen ei saa käyttää työkaluja, sillä ne voivat vahingoittaa laitetta. Mikäli pakastimen mukana on omia tarkoitukseen suunniteltuja apuvälineitä, niitä voi käyttää. – Sulamisvedet pitää kuivata pyyhkeellä, etteivät ne valu asunnon lattialle. Joissakin laitteissa on myös erillisiä sulamisvesikaukaloita.

Sulattaminen on kätevää tehdä talvella, kun ruokatarvikkeet voi laittaa operaation ajaksi kylmään parvekkeelle.

Onko sulavesiaukko avoinna?

On normaalia, että jääkaapin takaseinään kertyy vettä, joka jäätyy ja sulaa. Vesi valuu jääkaapin takaseinässä olevaan kouruun, missä on pieni aukko. Aukosta vesi kulkee jääkaapin takana olevaan altaaseen, mistä se haihdutetaan. – Aukko ei saa tukkeutua. Jos se tukkeutuu, vesi valuu jääkaapin lattialle ja asunnon lattialle tai vaikkapa jääkaappipakastimen pakastimeen.

Aukko pysyy paremmin avonaisena, kun jääkaapin sisätilat pitää siistinä. Tuotteita ei myöskään saa laittaa kiinni jääkaapin takaseinään. Tällöin takaseinään voi jäätyä vaikkapa palanen salaatinlehdestä, joka päätyy lopulta sulamisveden mukana kouruun ja tukkii aukon. – Kylmälaitteisiin muodostuu vähemmän vesihöyryä ja vettä, kun lämpimät tuotteet laittaa sinne kunnolla jäähtyneinä ja kannellisissa rasioissa.

Jos aukko tukkeutuu, sitä voi avata jääkaapin omalla, tarkoitukseen suunnitellulla työkalulla. Avuksi voi ottaa myös vaikkapa verhovaijerin tai muovisen pyykkinarun pätkän.

Kerran vuodessa jääkaapin takaa kannattaa imuroida varovaisesti pölyt.

Jääkaapin sulavesiaukon puhdistaminen.
Jos jääkaapin sulavesiaukko tukkeutuu, sitä voi yrittää avata vaikkapa tukevan muovisen pyykkinarunpätkän avulla.

Puhdista liesi, uuni – ja liesituulettimen rasvasuodatin

Liesi olisi hyvä puhdistaa jokaisen käyttökerran jälkeen, jotta levyt pysyvät hyvässä kunnossa. – Levyiltä ei myöskään saa valua nesteitä tai rasvaa muualle laitteeseen, sillä ne voivat aiheuttaa sähkövian tai jopa tulipalon.

Myös uuni pitää puhdistaa säännöllisesti, jotta esimerkiksi sen vastukset eivät vaurioidu.

Asukkaan tehtäviin kuuluu myös liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistus. Sen voi yleensä pestä; asiasta on tarkemmin käyttöohjeessa.

Jos sähkölaite rikkoutuu siksi, että sitä käytetään toisin kuin käyttöohjeissa neuvotaan, asukas voi joutua korvaamaan kustannukset.

Teksti: Matti Välimäki Kuva: Saija Mäkiaho

Artikkeli on julkaistu Kotimme-lehdessä 2/2024.

Tutustu rasvasuodattimen pesun ohjevideoon

Kotimme-lehti ja värikkäitä syksyn lehtiä.