Vaalantie 27:n ensimmäinen vaihe valmis
Vaalantie 27:n rivitalot uudistuvat täysin perusparannuksessa, jonka ensimmäinen vaihe valmistui huhtikuussa. Toisen vaiheen arvioitu valmistumisaika on syksyllä 2024.
Ensimmäisessä vaiheessa valmistui 15 kaksikerroksista kolmiota ja neliötä, joihin asukkaat pääsevät muuttamaan toukokuun alussa. Syksyllä valmistuvat asunnot ovat kaksikerroksisia kolmioita sekä yksikerroksisia kaksioita ja kolmioita. Vaalantien 27:n rivitalot ovat alun perin valmistuneet vuonna 1991. Taloissa on yhteensä 32 huoneistoa, joissa kaikissa on oma sauna.
Sisä- ja ulkotilat uuteen uskoon
Perusparannuksessa huoneistojen sisä- ja ulkotilat remontoidaan kokonaan. Talotekniikan päivityksessä uusitaan sähköt, ilmanvaihdon kattopuhaltimet, käyttövesiputket, salaojat ja talojen väliset lämpökanavat. Lisäksi maalataan julkisivun puuosat, uusitaan räystäskourut ja syöksytorvet sekä suoristetaan pihavarastot. Asuntopihojen viihtyisyys kasvaa uusien pihalaatoitusten, nurmialueiden sekä uusittujen huoneistojen väliaitojen myötä.
Piha- ja paikoitusalue täysin uusiksi
Myös yhteiset piha-alueet uudistuvat täysin. Vanhaa kasvillisuutta poistetaan seinänvierustoilta, ja istutettavat puut, pensaat ja perennat ovat myrkyttömiä. Laaja piha tarjoaa lapsille runsaasti leikkitilaa. Yhteinen piha-alue otetaan käyttöön, kun remontti valmistuu kokonaan syksyllä 2024. Syksyllä valmistuvat myös pesutupa ja kuivaushuone sekä laajennettu 43 auton paikoitusalue, jossa on yksi sähköauton latauspaikka.
Ulkoilureittejä ja palveluja
Muutaman kilometrin säteellä Vaalantieltä on ulkoilureittejä, Lausteen kuntorata, frisbeegolfpuisto sekä Varissuon jäähalli ja kuntosali. Lähikauppa on pienen kävelymatkan päässä. Varissuon liikekeskukseen on matkaa noin kilometri ja Kauppakeskus Skanssiin kolme kilometriä. Bussiyhteydet ovat toimivat, ja moottoritiellekin on nopea pääsy.
Asukkaille infoa hyvissä ajoin
Laajan perusparannuksen takia asunnoissa ei voinut asua remontin aikana. Aiemmille asukkaille järjestettiin 8.2.2023 infotilaisuus, jossa kerrottiin remontin vaikutuksesta asumiseen ja neuvottiin toimintaohjeet uuden asunnon löytämiseksi. Halukkaille tarjottiin uutta kotia TVT:n muusta asuntotarjonnasta. Lisäksi TVT:n vakiintuneen toimintatavan mukaisesti asukkaille tarjottiin muuttoapua eli muuttolaatikot ja -kuljetus. Aiemmat asukkaat ovat perusparannuksen jälkeen etusijalla asuntohaussa. Keväällä valmistuvat kodit on jo varattu. Asuntohaku syksyllä valmistuviin asuntoihin käynnistyy loppukeväästä.
Artikkeli on julkaistu Kotimme 1/2024 -lehdessä.